sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Tyvivärjäys ja raidat

Teimme tämän värjäyksen harjoituspäähän. Hiuksiin tehtiin siis tyviväri sekä raidat.

Tyviväri:

Hiuksiin tehdään ristipääjako, jonka jälkeen levitys tehdään jakausta pitkin edestä taakse ja korvalta korvalle.


 Väriä laitettiin 1:1 ( hapetetta 20 ml + 20 ml väriä ). Tämän jälkeen levitystä jatketaan ensin takaosaan ja sitten etuosiin.


Väri levitetään kuivaan hiukseen!  Muista katsoa että etuosan kaikista pienimmissäkin hiuksissa on väriä. Anna värin vaikuttaa noin 30 minuuttia.


Raidat:

Ensiksi otettiin raitoihin tulevat välineet esille ( väri, foliot sekälaput)
Koska raidat laitettiin yhtä aikaa tyvivärin kanssa, oli aikaa paljon vähemmän, sillä tarkoitus oli pestä molemmat värit yhtä aikaa pois. Tämän takia laitoimme vahvempaa hapetetta. Väriin laitettiin 9% hapetetta 20 ml + n. kauhallinen vaalennusainetta.

Halusimme hiuksiin pintaraitoja ( tulevat vain kruunualueelle), joten seuraavaksi otettiin hevosenkenkä ositus.


Teimme parsinraidat, jolloin kammanpiikillä tehdään ns. 'aallokko' liikettä ylös alas, jotta saadaan oikean kokoiset raidat suht läheltä toisiaan.


Päällisosassa  lapun levyinen osio voidaan laputtaa taaksepäin.



Jos asiakkaalla on tosi paksut hiukset, alaosassa voidaan käyttää miedompaa hapetetta, jotta raidoista saadaan saman sävyiset. Jos alaosa on vaaleampi kuin pääliosa, voi föönillä lämmittää pyörittävin liikkein pääliosaa hetken. Sitten annetaan jäähtyä.
Lappujen on pysyttävä neutraali-/tasalämpöisenä, jos kuitenkin massa alkaa pursuamaan lapun välistä tai kuumentuu, pestään väri heti pois. Normaalissa tapauksessa silloin, kun raidat näyttää tasaiselta voi mennä huuhtelemaan. Jos kuitenkin niska on vaalentunut enemmän, voi niskan huuhdella ensin, ja antaa samalla muiden raitojen vielä vähän aikaa vaikuttaa. Lopuksi tietenkin pestään vielä loputkin aineet pois.

Tässä vielä lopputulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti